Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitä ja miten aikuiset tyttäret kertovat ikääntyneen vanhempansa kuolemasta. Tutkimusta varten haastateltiin 17 naista vuosien 2002 - 2003 aikana. Naiset olivat 35 - 70-vuotiaita. Osalla heistä vanhemman kuolemasta oli kulunut vain joitakin kuukausia, osalla useita vuosia. Lähes kaikilta haastateltavilta oli kuollut kumpikin vanhemmista. Koko aineisto on yhteismitaltaan noin 224 sivua, ja yksittäisten haastatteluiden pituus vaihtelee 3 - 40 sivun välillä. Vaihteluväli on suuri, koska haastattelut on purettu hyvinkin vaihtelevalla tarkkuudella. Haastateltavat kertoivat siitä, kuinka heidän vanhempansa kuoli, millaisia reaktioita vanhemman kuolema on heissä herättänyt ja miten he ovat sopeutuneet elämään ilman häntä. Lisäksi haastateltavat kuvasivat käytännön asioiden järjestelemistä: juuri kuolleen vanhemman hyvästelyä, hautajaisia ja perinnön jakamista. Haastateltavat saattoivat myös arvioida, oliko vanhemman kuolinhetki "hyvä" vai "huono". Jos vanhemman kuolemaa oli edeltänyt pitkäaikainen sairaus, haastateltavat kertoivat kuolemasta ikään kuin pitkänä prosessina, joka alkoi vanhemman sairastumisesta esimerkiksi syöpään tai dementiaan. Näin ollen monessa haastattelussa kuvataan myös vanhemman sairastumisen herättämiä tuntemuksia, hoidon järjestämistä ja erilaisten hoitolaitosten arkea. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.

2008