Tulokset ja vaikuttavuus

Syksyllä 1998 tehdyissä kokeissa mitattiin kuitenkin kuituhampun kuivaamista koneellisesti. Kasvusto niitettiin tavallisella sormipalkkiniittokoneella ja jätettiin vuorokaudeksi pellolle kuivumaan. Tämän jälkeen kuituhamppu paalattiin ja kuivattiin pyöröpaalikuivurissa. Myös kuitupellavan korjuussa käytettiin koneellista kuivausta. Syksyllä korjattavan kuituhampun kuivauskustannukset ovat hyvin korkeat. Tämä aiheutuu kuituhampun suuresta kosteudesta, sekä toisaalta ilmeisesti kuituhampun varren rakenteesta aiheutuvasta huonosta kuivauksen hyötysuhteesta. Kuituhamppu olisi korjattava käytännössä n 20% kosteudessa, jotta sadon myynnistä kertyvät tulot kattaisivat viljely- ja kuivauskustannukset. Korjuuvaiheessa n 40% kostean sadon kuivaamiseen kuluvat sekä kuidun myyntitulot että kuituhampusta saatava viljelytuki. Käytännössä kuituhampun korjuukosteus lokakuussa on kuitenkin n 70 %, eli pahimmillaan kuivauskustannukset voivat olla moninkertaiset sadon arvoon nähden. Dry-line -korjuumenetelmä Maa- ja metsätalousministeriölle vuonna 1997 jätetyssä tutkimushakemuksessa kuituhampun korjuumenetelmäksi oli valittu ns. dry-line -menetelmä, jossa kuitusatoa ei korjata viljelyvuonna, vaan vasta seuraavana keväänä. Edellisten tulosten perusteella on perusteltua käyttää tutkimuksessa edelleen dry-line -menetelmää, joka tuottaa jo valmiiksi kuivaa raaka-ainetta. Käytännössä useiden lopputuotteiden hintataso asettuu selluloosan hinnan mukaan, joka on sunnilleen 2 - 3 mk/kg. Tämä asettaa rajat myös kuituhampusta jalostettaville puolivalmisteille, joita käytetään esimerkiksi selluloosan tai lämmöneristeiden valmistukseen. Raaka-aineen hinta ei voi missään tapauksessa olla kuvan 1 esittämien kuivauskustannusten tasolla. Kuituraaka-aineen korjuu ja esikäsittely Kuituhamppu korjattiin pellolta sormipalkkiniittokoneella niittämällä ja paalaamalla hampun varret pyöröpaalaimella. Niitossa olivat erityisenä hankaluutena hampun varsista talven aikana irronneet pitkät pintakuidut, jotka tarttuivat helposti niittokoneen terän ja sormen väliin. Niitossa kokeiltiin myös lautasniittokonetta, mutta kuitu kietoutui lautasten alle eikä konetta voitu käyttää. Pyöröpaalaimen noukinlaitteeseen kietoutui jonkin verran kuitua, mutta ongelma voidaan korjata kaventamalla karhoa, jotta syöttö on keskellä noukinlaitetta. Kevääksi 1999 on rakenteilla kokonaan uuden tyyppinen terälaite, jota on kehitetty puimurin leikkuupöytään yhteistyössä Sampo Rosenlewin kanssa. Pyöröpaalit murskattiin aluksi tarkkuussilppurilla. Myöhemmin tarkkuussilppurin ohella käytettiin Tomahawk-merkkistä pyöröpaalisilppuria. Molempien mainittujen koneiden jäljiltä kuituhamppu on vielä karkeaa, pintakuitujen pituus vaihtelee n 50 - 200 mm:iin. Päistäre ja kuitu ovat kuitenkin irronneet toisistaan hyvin. Mikäli pyöröpaalin syöttö tarkkuussilppuriin tehdään koneellisesti voidaan sillä ja samoin Tomahawk-silppurilla käsitellä n 10 kevätkorjattua pyöröpaalia tunnissa. Edellä mainitut koneet sopivat hyvin esimerkiksi maatiloilla tehtävään esikäsittelyyn, sillä molemmat ovat helposti liikuteltavia ja niissä on traktori voimanlähteenä. Murskattu kuituhamppu jauhettiin edelleen vasaramyllyllä. Tutkimuksessa käytettiin 30 kW moottorilla varustettua teollisuusvasaramyllyä. Mylly oli varustettu 8, 12 ja 20 mm seuloilla. Tämän kokoisen sähkömoottorin kytkeminen sähköverkkoon on jonkinlainen ongelma. Vaadittava sulakekoko on vähintään 80A. Tämä aiheuttaa liittymisvaiheessa suuret kustannukset, lisäksi liittymän vuotuiset perusmaksut ovat suuret. Käytännössä kuidun jauhaminen onkin tehtävä joko teollisuuslaitoksella tai sitten useiden viljelijöiden yhteistyönä, jotta laitteiden ja liittymän kustannukset voidaan jakaa yhtä tilaa suuremmalle tuotannolle.