Makrolevät, kuten jo nimikin kertoo, ovat suurikokoisia yhteyttäviä aitotumallisia eli eukaryootteja. Niiden merkitys erityisesti monille meriekosysteemeille on suuri, sillä makrolevät voivat muodostaa tiiviitä, lajirikkaita “vedenalaisia metsiä”. Myöskin ihmiset käyttävät merileviä hyödykseen, esimerkiksi ravintona ja peltojen lannoitusaineena. Vaikka valo on yhteyttävien eliöiden energianlähde, se myös vahingoittaa niiden yhteytyskoneistoa. Yhteyttäville eliöille, myös makroleville, onkin evoluution kuluessa täytynyt kehittyä monia suojakeinoja. Monien makrolevien kohdalla nämä mekanismit ovat vielä hämärän peitossa. Tutkin viher- puna- ja ruskolevien valoltasuojautumiskeinoja. Yhdistän tarkkoja laboratoriomittauksia kenttäkokeisiin, jolloin pystyn arvioimaan kunkin suojakeinon merkitystä lajien selviytymisessä erilaisissa ympäristöoloissa, mm. Itämeressä.

2026

2029