Pyhäinjäänteet, reliikit, miellettiin keskiaikaisessa Euroopassa pyhimysten aineellisina ilmentyminä ja Jumalan voiman välikappaleina maan päällä. Sellaisina ne olivat haluttuja, kadehdittuja ja toisinaan ryöstettyjä tai itse tehtyjä. 1200-luvun alusta alkaen pyhäinjäänteiden eräänlainen hallitsemattomuus näyttäytyi ongelmallisena kirkosta katsoen ja paavit alkoivat suitsia reliikkikäytänteitä. Tämä johti erityisesti 1300-luvulla kanonisen lain kiristyksiin, jotka uhkasivat viedä suuren määrän reliikkejä maallikkojen arjen ja hartauden harjoituksen ulottumattomiin. Tutkimukseni osoittaa, kuinka ruohonjuuritasolla dominikaanien ja maallikkojen yhteistoiminta kiersi asetuksia ja mahdollisti uudenlaisten aineellisuuksien reliikkimäisen käytön. Tämä ohjaa kysymään, mitä myöhäiskeskiaikaiset reliikit oikeastaan olivat, sekä kenelle, miten ja kenen ”luvalla” aineesta tuli pyhää.

2022

2027