Voimakas usko digitalisaation ja tekoälyn kykyyn ratkaista sosiaalisia ongelmia on ohjannut valtiollista ja kunnallista päätöksentekoa sekä investointeja viime vuosina Suomessa. Julkisten palvelujen digitointi ja tekoälyä hyödyntävät interventiot ovat kohdistuneet erityisesti hauraassa asemassa olevien kansalaisten hallintaan ja ohjaukseen. Kysymme, millaista tiedollista epäoikeudenmukaisuutta automatisoidut digitaaliset palvelut tuottavat kielellisesti haavoittuvassa asemassa oleville kansalaisille ja miten tällainen algoritminen vallankäyttö muuttaa demokratian toimintaedellytyksiä. Käsityksemme on, että algoritmien politiikkaa koskevaa keskustelua ei voida käydä, ellei tekoälyn etiikassa edetä syvälliseen dialogiin niiden kanssa, joihin automatisoitu päätöksenteko ja ennakoiva analytiikka kohdistuu. Tarkastelemme kahden kansalaisryhmän – maahanmuuttajien ja mielenterveyskuntoutujien - kielellisiä vaikeuksia ja eriarvoisuuden kokemuksia digitaalisista palveluista. Kielellinen analyysi kohdistuu neljälle eri tasolle: 1) digitaaliseen vuorovaikutukseen, 2) algoritmien kieleen, 3) episteemisen epäoikeudenmukaisuuden kieleen ja 4) politiikkaohjelmien kieleen. Kanssatutkijuuden periaatetta noudattamalla tutkimus tukee maahanmuuttajien ja mielenterveyskuntoutujien episteemistä kykyä sanoittaa omia kokemuksiaan ja tulla kuulluiksi episteemisinä toimijoina. Monitieteisessä hankkeessa yhdistetään luovalla tavalla kielitieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen empiirinen tutkimus tekoälyn etiikkaan, filosofiseen epistemologiaan ja politiikan teoreettiseen tutkimukseen sekä jalkautetaan tulokset dokumenttiteatterin keinoin yleisön koettavaksi. Vahvistamme ruohonjuuritasolta lähtevää yhteiskunnallista keskustelua algoritmien politiikasta, esittämällä vaihtoehtoisia ja taloudesta riippumattomia näkemyksiä tekoälyn kyvyistä ja kehittämisestä sekä käyttöön liittyvistä harhoista, haitoista ja hypestä.

2022